Esteetön hoitotila: Graniittitie 7A, Söderkulla
Olen koulutettu hieroja ja rekisteröity Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) rekisteriin. Kuulun Koulutettujen Hierojien Liittoon (KHL). Valmistuin hierojaksi Porvoon Edupolista 2014. Olen myös opiskellut vuoden verran Kalevalaista jäsenkorjausta sekä käynyt lukuisia muita hyvinvointialan koulutuksia.
Ennen hoitotyöuraa olin ruokapalvelualan ammattilainen; valmistunut ravintola-alan esimieheksi Lahden hotelli- ja ravintola-alan oppilaitoksesta 1992. Eli ruokapalveluiden parissa vierähti parikymmentä vuotta.
Tarjoan ammattitaitoista ja asiakaslähtöistä hierontaa:
Klassista hierontaa, purentalihashierontaa, pää-, käsi- ja jalkahierontaa, mobilisoivaa hierontaa, hengitystä helpottavia hierontatekniikoita, syväkudostekniikoita, mobilisoivaa hierontaa eli jäsenkorjausta, triggerpistekäsittelyä osana hoitoa, imukuppihierontaa sekä Gua Sha- käsittelyä. Yhdistelen hoitotapahtumissa eri tekniikoita asiakkaalle sopivalla tavalla.
Talvikaudella lisäksi hierontaa kuumilla kivillä.
Tervetuloa hoidettavaksi!

Kehitän ammattitaitoani jatkuvasti jotta voin parhaiten olla avuksi juuri Sinulle ja läheisillesi. (Koulutustaustaa välilehdellä lisää… ):
- Purentalihashieronta (sekä ääntö-ja hengitysväylän hoito -osteopaattinen laryngologia), hengitystä avaavaa hierontaa, triggerpistekäsittely, fascia- ja mobilisointitekniikat, pää-, jalka- ja käsihieronta, imukuppihieronta sekä lihaskalvokäsittelyt kalevalaisin jäsenkorjaustekniikoin sekä guasha-hierontavälineiden avulla. Yhdistän jokaiseen hoitotapahtumaan asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan näitä oppeja.
- Mielenterveyden ensiapukoulutus, mielenterveyden ensiapu1-ohjaajakoulutus (MTEA1), NLP-perusteet (neuro-linguistic programming). Koska ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus, myös ihmismielen tuntemus lisää taitoa käsitellä ja hoitaa asiakkaita. Olet hyvissä käsissä!
- Olen käynyt useita Keuken (Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksen) sekä Uudenmaan yrittäjien järjestämiä yrittäjyyteen liittyviä koulutuksia. Koulutettujen hierojien tapahtumissa käyn aktiivisesti oppimassa uutta ja kertaamassa jo tuttuja asioita.
ETHÄN TULE SAIRAANA HIERONTAAN / HOITOIHIN! Jos sairastut, voit peruuttaa tai siirtää aikasi lyhyelläkin varoitusajalla eli myös samana päivänä. Kiitos ymmärryksestä! Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme! Tervetuloa!
hieronta – klassinen hieronta – purentalihashieronta – purentalihasten hieronta – purentalihakset – imukuppihieronta – kuivakuppaus – liukukuppaus – mobilisoiva hieronta – jäsenkorjaus – nestekierto – triggerpistekäsittely – kasvohieronta – purentavirheet – päänsärky – purentakiskot – narskuttelu – bruksismi – bruksaus – kasvosärky – hammassärky – nielemisvaikeudet – palan tunne kurkussa – korvasärky – särky leukaluussa – hartiakipu – niskakipu – tinnitus – stressi – hengitys – hoitava hengitys – kehotietoisuus – hermosto – vagushermo – vagushermon aktivointi – hengitysohjaus – hengitystä helpottava hieronta – hengitysharjoitteet – itsehoito – omahoito – kehomieli – kalevalainen jäsenkorjaus – kansanlääkintä – kansanlääkintäseura – lahjakortti – lahjakortit – hierontalahjakortti – aineeton lahja – joululahja – lahja – syntymäpäivälahja – hieroja – hieronta – hoito – rentoutus – muokkaus – työhyvinvointi – työhyvinvointia edistävä hieronta – hyvinvointi – e-Passi-hyvinvointi – MobilePay – edenred-hierontaetu – smartum-hierontaetu
Sipoo – Söderkulla – Nikkilä – Vantaa – Kerava -Tuusula – Helsinki – Porvoo


Tmi Rita Manninen | Y-tunnus: 2665918-8
© Tmi Rita Manninen 2026